Kotirataultra 25.2.2018

Juokse kotirataultra. Se on kivaa, ne sanoivat.
Ja mehän mentiin tietysti.

Mikä on kotirataultra?

Kotirataultra on omatoiminen kisa, joka juostaan tammikuun ja helmikuun viimeisenä sunnuntaina. Homman ideana on juosta 50km juuri siellä missä haluat, juuri sinun lempireittiäsi ja lähtö on juuri siihen aikaan kun se sinulle parhaiten sopii. Jos välillä alkaa askel painamaan, niin voit käväistä vaikka saunassa ja palata sitten taas juoksemaan.

Sääntöinä ovat yksinkertaisuudessaan se, että sinun tulee kävellä tai juosta 50km yhden vuorokauden aikana ja matkan mittaus ja ajanotto ovat omalla vastuulla. Mikäli tuo 50km tuntuu liian pitkältä matkalta, niin voi juosta myös ns. puolikkaan eli 25km. Lisätietoja kotirataultrasta ja tuloksista löydät täältä.

Kenen hyvä idea?

Kulunut vuosi ei ole sujunut juoksun osalta mulla ihan ohjelman mukaan. Alkuvuodesta oli kipenänä yli kaksi viikkoa ja ja juoksutreenit olivat telakalla melkein kolme viikkoa. Sairastamisen jälkeen olen kyllä päässyt juoksemaan kantapääkivuista huolimatta, mutta en ihan niin paljon mitä ohjelmaan on kirjattu.

Pienistä esteistä huolimatta päätin kysyä Niinaa mukaan yrittämään kotirataultraa. Ja kuten arvata saattaa, ei naista tarvinnut (tälläkään kertaa) mitenkään väsyttää saadakseni ”kyllä” – vastauksen. Salaa vähän silti toivoin, että mun juoksuohjelmanlaatija olisi viimeistään ”kieltänyt” tämän kokeilun multa, mutta ei – kannusti pirulainen yrittämään. Ei siis ollut enää vaihtoehtoja kuin lähteä juoksemaan.

Matkaan siis!

Tälle reissulle tuli valmistauduttua kyllä luvattoman huonosti. Piti niin tankkailla viikolla, mutta eipä sitä taas ehtinyt olevinaan kaiken muun ohella. Ainoaksi tankkaukseksi taisi siis jäädä edeltävän illan iso tortillasatsi ja jäätelö. Onneksi sentään sain alle hyvät yöunet jännittämisestä huolimatta.

Aamulla klo 10.30 kurvasin Niinan pihalle pussukoitteni kanssa. Kiskottiin viimeiset vaatteet päälle ja suunnattiin pihalle. Alunperin kuvittelin, että tämän matkan vaikein kohta on pukeutuminen. Sitä mietittiin ja pohdittiin todella pitkään, koska alunperin luvattiin yli -15C pakkasta. Nyt aamupäivällä lukemat olivat onneksi jo lähempänä -10C, mutta aika napakka tuuli sai ilman tietysti tuntumaan pahemmalta.

Itse lähdin matkaan ehkä paksuimmassa vaatetuksessa ikinä, mutta oikeastaan mikään ei ollut liikaa. Alimmaisena oli merinovilla paita ja housut, päällä fleecepaita ja -housut, sitten juoksupuku ja päälimmäisenä vielä liivi ja jaloissa villashortsit sekä säärystimet. Ensin tuntui vähän liian kuumalta, mutta se helpotti kuitenkin matkan varrella.

Matkaan lähdössä.
Aikamoiset seksintappajat nuo villashortsit, mutta pysyi pylly lämpimänä! 🙂

Juoksua ilman ongelmia?

Alkumatka sujui ihan kivasti. Heti parin kilometrin paikkeilla oli jäätävä mäki, joka käveltiin. Sen jälkeen 3km menikin ihan mukavasti kunnes oikea jalkapohja alkoi temppuilla. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin kantapäät ovat tuottaneet taas vaivaa. Uskoisin kipujen yltymisen johtuvan kovapohjaisista nastakengistä. Nyt lähdinkin matkaan ilman nastoja ja geelityynyt kantapäissä. Oikea jalkapohja nyt ei vaan sitten tykännyt tästä hommasta ollenkaan ja jokaisella askeleella 5-26km välillä se muistutti itsestään tasaisesti. Ihan kuin se olisi revennyt keskeltä jokaisella askeleellä. Välillä pysähdyttiin venyttämään mun pohjetta/jalkapohjaa, mutta apu ei ollut kovin pitkä ikävä kyllä. Ei auttanut kuin purra hammasta yhteen ja jatkaa sitkeästi.

Maalaismaisemia noin 8.5km kohdilta.
10km täynnä!

Juostiin ensimmäinen lenkki (26km) pitkin Paimion peräkyliä. Valittiin reitti sellaiselta seudulta, ettei kumpikaan kuluta siellä muuten lenkkareita. On kivempi lähteä ikään kuin seikkailulle, kuin se että juoksisi samoja reittejä kuin tavallisestikin. Välillä tuntuikin, että ollaan jossain korkeammalla Suomen kartalla, sillä niin kivoja oli maisemat. Maisemien ihaileminen sai välillä jopa kivutkin hetkeksi unohtumaan.

Vähän ennen kuin 20km tuli täyteen alkoivat molempien jalat vähän painamaan. Tässä kohtaa oli kivaa vielä se, että tiesi noin kilometrin päässä koittavan pitkän (melkein 3km) alamäen. Sen jälkeen ei olisi kuin noin toiset 3km ja oltaisiin Niinan luona ja päästäisiin tankkaamaan. Tässä kohtaa Niinan juomareppu oli jo jäätynyt aikoja sitten ja mun pulloissa oli jäähilettä jo joukossa. Pieni energiatankkaus ja lepohetki oli siis jo molempien mielessä, vaikka matkalla geelejä otettiinkin.

20km takana.

25km meillä tuli täyteen ajassa 3.09.25. Aika nyt ei ole sinänsä kovin hääppöinen, mutta me ei juostukaan kovaa, koska tarkoituksena oli jaksaa mahdollisesti 50km. Jos päivän tavoite olisi ollut tuo 25km olisi vauhti todennäköisesti ollut vähän rivakampi. Onneksi kuitenkin tuosta kohtaa ei ollut enää kuin 800m Niinan luokse ja paussi tuli niiiiin tarpeeseen.

Tässä kohtaa pohdittiin, että jätetäänkö leikki niin sanotusti kesken. Aamulla totesin kotona, että kaikki mikä menee yli 25km on plussaa, joten sinänsä tavoite oli jo suoritettu. Tässä kohtaa polvetkin jo kipuilivat lonkankoukistajista puhumattakaan. Järkevä ihminen olisi jättänyt leikin siksiin, mutta me kaksi ei niin järkevää yksilöä käytiin vaihtamassa vähän paitaa, pissalla, mä rullailin jalanpohjia pallolla, syötiin, tsempattiin toisiamme, mä vaihdoin lenkkarit toisiin ja sitten painuttiin noin 27min päästä taas pihalle.

Ja matka jatkuu!

Tauon jälkeen alkumatka tuntui suhteellisen hyvältä. Kenkien vaihto oli hyvä idea ja jätin villahousutkin matkasta. Mutta jo pikkasen ennen 30km rajapyykkiä alkoi tuntumaan siltä, että mä käännyn ihan just takaisin päin. Tuntui, että jalat ei vaan nouse ja vasen kantapääkin päätti aloittaa kipuilun. Takaisin päin kääntyminen ei tietystikään käynyt kummallakaan edes mielessä, joten päätettiin, että vedetään tuo 14km lenkki läpi vaikka kävellen ja jätetään homma sitten siihen. Laskelmien mukaan siinä kohtaa pitäisi olla 40km kasassa. Onhan sekin jo aikamoinen matka näissä keliolosuhteissa.

30km takana.

V…tuttaa!

32km kohdilla alkoi olla mitta aika täynnä. Oli pakko ikuistaa kuviinkin mäkeä kävellessä se oikea sen hetkinen fiilis. Pahoittelut kuvamateriaalista. Tuntui, että joka paikkaan sattuu. Tässä kohtaa, ja monta kilometriä tämän jälkeen, kävin päässäni aikamoisia keskusteluja itsestäni juoksijana. On uskomatonta, miten paljon kaikenlaista sitä ehtii kelaamaan juoksun aikana. Positiivista on kai se, että kaikista olkapääpiruista huolimatta meinaan vetää tulevaisuudessakin lenkkarit jalkaan. En tosin ihan heti huomenna kuitenkaan. 😉

”Miksi ihmeessä mä juoksen? Ketä varten mä juoksen? Mitä järkeä tässä touhussa on? Miksi ihmeessä mä kuvittelen suoriutuvani KK53km? Olisiko aika jo tunnustaa ettei musta ole siihen ja vaihtaa se kuitenkin KK33km? Miten mä voin olla näin huonossa kunnossa? Mä en juokse enää ikinä! No ihan varmasti juoksen! Nyt on vaan kylmä ilma. Mä en vaan ollut tankannut kunnolla. Ja noi kantapäätkin on olleet kipeät. Ihan hyvin tämä menisi jos ois kesä. Eihän marallakaan ollut ongelmia ja vauhti oli kovempi. Nyt et nainen luovuta! Hymyile. Aurinko paistaa!”

 

Joskus se juoksukin vaan tuntuu tältä. (Pahoittelut kuvamateriaalista…)
Ei hymyilytä ei.

Sisulla loppuun

Loput 8km vedettiin Niinan kanssa ihan pelkällä sisulla. Ihan uskomatonta, miten paljon raskaampi tämä reissu kokonaisuudessaan oli mitä esimerkiksi meidän lokakuinen mara. Reitti nyt tietysti oli paljon paljon mäkisempi ja lämpötilaeroa noin 20C, joten ehkä voidaan syyttää niitä.

Loppumatka meni äärimmäisen hidasta vauhtia ja väliin otettiin kävelypätkiä kun jalka ei vaan noussut. Jossain kohtaa heitettiin ilmoille, että eihän me voida jättää matkaa siihen 40kmvaan täytyy se mara nyt ainakin kokoon saada. Ei kuulkaa käynyt mielessäkään enää loppuvaiheessa, että olisi edes kävellyt sitä kahta kilometriä. Mä en ois jaksanut edes ryömiä sitä.

20180225_154354.jpg

Oltiin siis vain onnellisia, että päästiin kaikista jumeista ja ahdistuksesta huolimatta takaisin Niinalle. Lopullinen aika tuolle 40km:lle oli mun sykemittarin mukaan 5.41.02. Tuosta kun vähentää pitkän tauon niin juoksemiseen kului noin 5h 15min. Voin kertoa, että siltä myös tuntuu.

Tätä kirjoittaessa makaan sohvalla jäägeelipussi kantapäissä ja hörpin hedelmämehua. Just nyt tuntuu siltä, että voisin jäädä tähän ikuisiksi ajoiksi. Luojan kiitos olin kaukaa viisas ja varasin itselleni hierojan huomiseksi töiden jälkeen. Tulee kyllä tarpeeseen!

40km täynnä! Toinen jaksoi kaivaa hymyn jostain syövereistä. Toinen ei. 😉

Loppujen lopuksi kun tätäkin juoksua taas miettii, niin eihän tässä ollut mitään järkeä. Mutta toisaalta tässä oli paljonkin järkeä. Saatiin Niinan kanssa yhdessä taas yksi hieno kokemus, ylitettiin itsemme, uskallettiin yrittää sääolosuhteista huolimatta, ei luovutettu heti ensimmäisten vastoinkäymisten edessä… Tämä oli oikeastaan siis aivan loistava treeni ainakin mulle ajatellen tuota toukokuun tulevaa Karhunkierroksen koitosta. Periksi ei vaan voi antaa heti ensimmäisten kipujen tullessa. Kroppa usein jaksaa vaikka mitä, vaikka pää sanoisi ettei jaksa enää yhtään.

Vaikka vähän harmittaakin, että musta ei tullut tänään ultrajuoksijaa (matka yli maran), niin olen äärimmäisen tyytyväinen tähänkin tulokseen. Vuosi sitten en olisi uskaltanut edes unelmoida tällaisistä matkoista. Kaikki on kuitenkin mahdollista kun vaan sitkeästi jaksaa yrittää! Juoksijaksi tullaan juoksemalla, joten harjoitukset jatkuvat.

Otitko sinä osaa kotirataultraan?

20180225_154341.jpg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s