NUTS Ylläs Pallas 55km

Huikeita maisemia, jäätävän monta pitkää nousua, lämmin ja hieman hiostava ilma, ukkosen jyrinää ja salamoita taivaan rannassa, viilentävää tunturituulta, kiviä, kiviä ja sanoinko jo että kiviä, ötököitä ja pään kokoisia paarmoja, vesikelloja, pientä kipua ja paljon hikeä, mutta ei onneksi kyyneleitä. Siitä oli Nuts Ylläs Pallas 55km tehty.

20180714_123903-01.jpeg

Vuosi sitten heinäkuussa kun tein päätöksen, että haluan juosta joskus maratonin, en todellakaan kuvitellut edes villeimmissä unelmissani, että tasan vuoden päästä olisin juossut paitsi maran, mutta päälle vielä kaksi polkujuoksu ultraa. Ensimmäinen ultramatka oli toukokuussa Nuts Karhunkierroksen 53km matkalla. Tuo matka oli sanalla sanoen tuskainen, mutta jostain käsittämättömästä syystä, sen myötä ilmoitin itseni kesäkuussa myös Pallakselle heti sen jälkeen, kun olin myynyt perheelleni ajatuksen kivasta lomareissusta Lappiin. 😉

Perheen kanssa lähdettiin ajamaan pikkuhiljaa Varsinais-Suomesta pohjoista päin jo tiistaina. Alkuviikosta ehdittiin yökyläilemään kavereilla Vähäkyrössä, käydä Miljoonativolissa Tuurissa ja nauttia Kalajoen hiekkasärkistä. Perjantaina herättiin Aavasaksasta, josta ajettiin Ylläkselle hakemaan mun kisanumero. Tunnelma oli Kuusamon tapaan kisakylässä rento ja sai jopa miehen toteamaan, että pelkästään siellä vallitseva tunnelma sai hänet haluamaan osallistumista polkukarkeloihin ensi vuodelle. Numeroidenjaosta löysin myös Miran, joka oli taas reippaana talkoohommissa.

IMG-20180715-WA0018.jpg20180713_114251.jpg20180713_115016.jpg

Ylläkseltä ajettiin Hettaan, josta oltiin vuokrattu mökki kolmeksi yöksi. Ilta otettiin rennosti ja paikkailin reppua valmiiksi seuraavan päivän koitosta varten. Mies yllättyi siitä, miten paljon tavaraa tuohon pieneen juoksuliiviin mahtuukaan. Mahtuuhan sitä kun oikein tunkee. Kuusamoon verrattuna nyt pakollisissa varusteissa oli muiden tilpehöörien lisäksi vielä pitkähihainen pusero, kuoritakki ja sormikkaat.

Jännitystä oli illalla ilmassa eniten ehkä siitä syystä, että säätiedoitukset lupasivat vuorotellen hellettä ja ukkosta. Kumpikaan ei varsinaisesti ollut toiveissa.

20180713_205048-01.jpeg

Kisapäivän aamu

Aamulla heräilin puoli kasin aikaan puuron keittoon. Tavarat olivat valmiina, joten niistä ei enää tarvinnut ottaa stressiä. Kovinkaan paljoa ei kuitenkaan mennyt alas ja olemuksesta varmasti huomasi, että pientä jännitystä oli ilmassa. Viimeiseen asti pohdin mökillä, että minkä paidan laitan päälle juoksun ajaksi ja päädyin sitten vetämään päälleni hihattoman paidan.

IMG-20180714-WA0004-01.jpegIMG-20180714-WA0001-01.jpeg

Puoli yhdeksän aikaan lähdin kävelemään hyvissä ajoin läheiselle huoltoasemalle, josta kuljetus lähtöön Pallakselle lähti. Aika alkuvaiheessa matkaa pysähdyttiin hetkeksi kannustamaan Eskelistä, 134km voittajaa, joka tuli juuri ohitse matkalla maaliin. Käsittämätöntä, että miehellä oli matkaa takana noin 132km ja hän juoksi nopeammin kuin minä kertaakaan edessä olevalla 55km matkalla. Ei voi kuin hattua nostaa!

Matka Pallakselle sujui suhteellisen nopeasti. Yritin vain hengitellä ja vähän torkkuakin. Pahoittelut sille miehelle, joka istui mun vieressä. Olin totaalisen epäsosiaalinen koko matkan, mutta se johtui ainoastaan väsymyksestä ja jännityksestä. Perillä oli tarkoitus viestitellä Miran kanssa, että löydetään toisemme. Jäätävä pissahätä ajoi mut kuitenkin ensimmäisenä hotellin vessaan, josta löysinkin Miran täyttelemässä juomarakkoa. Puolitoista tuntia kulutettiin aikaa hotellilla ja tsemppailtiin toisiamme suoritukseen.

Lähellä starttia käytiin hakemassa mulle GPS-laite ja näennäisesti lämmitteltiin pihalla. Musta oli hauskaa saada tuo GPS mukaan. Ajattelin, että perhe pystyy kivasti seuraamaan missä mä menen ja kaveritkin pääsivät halutessaan seuraamaan mun taivalta. Kuulin, että monet ovat harmissaan joutuessaan ottamaan gepsin ja mun iloinen reaktio herätti hieman ihmetystä.

IMG-20180714-WA0009-02.jpegIMG-20180714-WA0025-01.jpeg

Lähtökuopissa

Lähdön hetkellä ilma oli hieman pilvinen ja näytti uhkaavasti siltä, että saadaan vettä niskaan. Vielä tässä kohtaa pohdin, että lähdenkö matkaan pitkähihaisella vai hihattomalla. Onneksi päädyin heittämään pitkähihaisen reppuun, sillä ensimmäisen sadanmetrin matkalla kävi selväksi, että hommassa tulee väistämättä hiki. Ennen lähtöalueelle siirtymistä ehdittiin myös pikaisesti vaihtamaan pari sanaa FMR:n Kaisan ja Minnan (tuli 55km matkalla 5. sijalle – huikeeta!) kanssa ja toivottamaan onnea taipaleelle.

20180714_114934-01.jpeg

Lähtöalueella tehtiin tuttu aalto kaikkien juoksijoiden voimin ja matkaan päästiin klo 12.00. Lähdettiin Miran kanssa yhdessä liikkeelle, vaikka mitään sopimusta yhteisestä juoksusta ei oltu tehty. Ensimmäisenä selätettävänä oli Pallastunturi. Kellosta kun katselin, niin kivuttiin ensimmäistä nousua varmaan puolisen tuntia. Tuntui ettei nouseminen lopu ikinä. Aina, kun kuvittelit olevasi huipuilla, niin huomasit että matka jatkuu vaan. Tämä olotila tuntuikin sitten toistuvan seuraavat 40km.

20180714_121130-01.jpeg

Jo heti alkumatkasta maisemat olivat niin käsittämättömän upeita, että välillä unohduin vain kuvaamaan maisemia kun Mira jo kiipesi ylempänä. Kuusamossa en juuri pysähtynyt kuvaamaan, joten täällä päätin ottaa tuon vahingon takaisin. Tällä kertaa mulla ei ollut kiire minnekään, sillä tavoitteena oli vain ja ainoastaan päästä maaliin ennen puoltayötä kun se sulkeutuu. (Okei, myönnetään, ihan vähän haaveilin 10h alittamisesta, mutta en rehellisesti sanottuna missään kohtaa kuvitellut sen olevan mahdollista, varsinkaan noin lämpimällä säällä.) Eihän näistä kuvista välity ikinä se todellinen kauneus, hiljaisuus ja rauha, joka tuolla tuntureilla vallitsee, mutta saa niistä toivottavasti jonkinlaista käsitystä paikan kauneudesta.

20180714_125213-01.jpeg20180714_133319-01.jpeg20180714_125226-01.jpeg

Nousuja, nousuja, nousuja

Täytyy rehellisesti myöntää, etten ollut perehtynyt reittiin lainkaan. Tiesin, että alussa tulee isoja nousuja monta ja ennen loppupätkän noin 15km tieosuutta noustaan Pyhäkerolle, joka on paha. Niin ja kuvista olin nähnyt, että matkalla on paljon kivikkoa. Näillä tiedoilla siis suuntasin vähän takki auki matkaan ja päätin ottaa vastaan sen mitä tulee.

Alussa niitä nousuja tosiaan riitti, kuten jo kertaalleen mainitsin. Yksi nousu kun päästiin ylös ja sieltä alas niin jo alkoi seuraava. Aluksi tuntui siltä ettei uskalla edes katsella ympärilleen, kun vähän kun nostit katsetta niin näit siellä jossain kaukana kärkijoukon jo kiipeämässä seuraavaa nousua. Yksi kerrallaan, hitain, mutta varmoin askelin me Miran kanssa kuitenkin tunkattiin tuntureita ylös. Itse olin päättänyt, etten lähde alkuvaiheessa yrittämäänkään mitään nopeusennätyksiä, koska ei ollut tosiaan mitään käsitystä siitä mitä olisi vielä edessä. Aika nopeasti meille kuitenkin muodostui sellainen sopiva tahti. Käveltiin suht reippaasti ylös ja viileteltiin alas sen verran mitä uskallettiin. Mira on paljon mua nopeampi alamäissä, joten sain hyvää kiritystä niissä häneltä.

20180714_155604-01.jpeg20180714_151610-01.jpeg

Alkuun tuntui, ettei kilometrejä kerry millään. Ensimmäiseen 8km saatiin kulumaan 1.5h, joka kertonee vauhdista aika paljon. Pikku hiljaa, askel kerrallaan kilometrit alkoivat kuitenkin karttua kellossa. Kantapäät eivät sattuneet alkumatkasta juurikaan, vaikka olin etukäteen vähän pelännytkin, että voisin joutua jopa keskeyttämään niiden vuoksi. Vesikellojen tunsin kyllä muodostuvan jo aika aikasessa vaiheessa, mutta en antanut sen häiritä. Olin päättänyt, että kenkiä en ota jaloista pois, vaikka mikä olisi. Olinhan mä selvinnyt KK:llakin niiden kanssa, joten miksen nytkin. Tässä kohtaa jouduin kyllä toteamaan, että edes uudet 1000mile sukat eivät pelastaneet tätä reissua. Mä en tajua mitä mä voin tehdä kun vesikelloja vaan tulee ja tulee… Ilmeisesti nuo muutaman kuukauden vanhat, jäätävän kalliit, Salomonit eivät ole kuitenkaan mun jaloille tarkoitettu. Onko vinkkejä hyvästä polkukengästä?

IMG-20180714-WA0023-01.jpeg

Ensimmäinen huolto tuli eteen juuri oikealla hetkellä noin 26km kohdalla. Enempää en siinä kohtaa olisi jaksanutkaan. Oli kiva olla hetki paikoillaan, täyttää vesi- ja urkkajuomavarastot ja napata vähän suklaata suuhun. Ekaan huoltoon hukattiin noin 11min. Huollon jälkeen jaksoikin taas vähän paremmin. Jalatkin toimivat ihan kivasti kun taas pääsi vauhtiin. Alamäissä huomasi, että eteneminen otti polviin vähän, mutta ei kuitenkaan niin pahasti, että olisi tarvinnut edes irvistellä. Välissä, kun päästiin taivaltamaan ns. tasaisella ja tunkkaamaan mäkiä, niin polvetkin saivat levätä.

20180714_151545-02.jpeg20180714_122900-01.jpeg

Edelleenkään en osaa kuvailla reissua kilometri kilometriltä. Yritin epätoivoisesti painaa joitain kohtia mieleeni, jotta voisin kertoa niistä täällä, mutta tällä hetkellä ainut asia jonka muistan on se, että kävin pissalla puskassa Hannukurussa 30km pidättämisen jälkeen, kun en aikaisemmin malttanut jäädä jonottamaan vessoihin. Tämähän te tietysti halusitte kuulla. Ja kun päästiin näihin pissakakka juttuihin, niin kerrottakoon sekin, että perjantai-illan paahtoleivät taisivat olla liikaa mun vatsalle ja perästä sitten kuului koko matkan ajan. Sori vaan niille, jotka mun takana juoksivat.

20180714_184706-01.jpeg20180714_184649-01.jpeg

Tunkkaa tunkkaa

Ensimmäisestä huollosta toiseen huoltoon tunkattiin taas huolella. Tähän väliin mahtui kivoja metsäisiäkin pätkiä, jotka saivat muistumaan mieleen Karhunkierroksen juurakkoineen. Ja kaiken tosiaan kruunasi tuo Pyhäkeron jäätävä 4km nousu.  Ihan niin paha se ei ollut mitä kuvittelin, mutta oli siinä nousua kerrakseen. Tasaisen tappavalla vauhdilla kun sitä painettiin menemään niin hyvin selvittiin. Yhdessäkään nousussa mulla ei mennyt jalat tukkoon mikä oli hyvä asia. Yhdessäkään mäessä ei tarvinnut myöskään jäädä vetämään henkeä vaan posotettiin aina ylös yhtä soittoa. Tässä kohtaa voi kai siis taas todeta, että tunkkaustreenit ovat menneet perille, vaikka niitä ei niin älyttömän paljoa loppujen lopuksi olekaan ehtinyt tehdä.

20180714_170830-01.jpeg20180714_170839-01.jpeg

Ennen toista huoltoa meillä oli myös aihetta juhlaan, sillä ensin 38km jälkeen Mira oli juossut siihen asti elämänsä pisimmän matkan. 42.195km kohdalla Mirasta tuli maratoonari ja seuraavat metrit sen jälkeen tekivätkin hänestä ultrajuoksijan. Yhtä juhlaa siis koko loppumatka!

Pienen väsymyksen keskellä keksittiin myös, että me ollaan vaan juoksemassa sunnuntaipitkistä. Vitsailtiin, että juostaan vain rauhassa kuten yleensäkin sunnuntaisin ja tehdään siinä välissä pari pientä mäkitreeniä. Ihan helppoa! 😉

 

 

20180714_174805-01.jpeg

Hetki ennen tietä

Matka Pyhäkerolta alas taittui suhteellisen nopeasti. Siinä kohtaa vesikellot olivat jo paisuneet aika isoiksi ja tietysti juuri ennen kunnon juoksupätkän alkamista toisesta isovarpaasta puhkesi yksi. Alkuun irvestelin kivulle ja mietin, että mitä tästä mahtaa taas tulla, mutta siinä Miran perässä kipittäessä unohtui sekin tuska kohta enkä alamäen jälkeen oikeastaan enää tuntenut kipua siinä lainkaan. Rinteen loppumisen jälkeen suhattiin hetki vielä metsäpolkua ja pitkospuita, jonka jälkeen tultiinkin toiselle huoltopisteelle. Alamäessä jo päätettiin, ettei jäädä huoltoon pitkäksi aikaa. Kaikenlaisia ökkismönkiäisiä alkoi olemaan ilmassa jo niin paljon, että pysähdyttiin juuri sen verran, että saatiin juotavaa lisää ja muutama sipsi ja suklaa matkalle mukaan. Ja siitähän se ilo sitten vasta alkoikin.

Viimeiset noin 15km olivat tietä. Ensin taivallettiin suurin piirtein kympin verran hiekkatietä. Pehmeä hiekka ei ollut mitenkään mukava juoksualusta, mutta positiivista oli se, ettei tarvinnut pelätä kompastuvansa kiveen tai juurakkoon. Hiekkatien loppupäässä meitä odotti mun perhe kannustamassa. Tytöt olivat tehneet itse pahvisen kannustuskyltin, jonka kanssa tsemppasivat siellä tienvarressa hyttysten, paarmojen ja muiden verenimijöiden seassa. Tuli vähän paha mieli itselle, kun ei voinut siinä kohtaa jäädä pidemmäksi aikaa, koska ökkismönkiäiset ja se, että kävelyn jälkeen oli vaikea lähteä taas juoksemaan ja juostessa jalat tuntuivat paremmilta kuin kävellessä.

Viimeiset viisi kilometriä

On aina pitkät niin. Ja tällä kertaa ne oli jäätävän pitkiä. Aivan todella pitkiä. Melkein ylitsepääsemättömiä. Kuvitelkaa, kun ensin olette ”juosseet” maran verran tuntureilla, sitten kympin pehmeällä hiekkatiellä ja siihen perään vitonen asfaltilla, tiellä, joka nousee hitaasti koko ajan ylöspäin. Mä voin kertoa, se on ihan perseestä! Jos ei kantapäät sattuneet sitä ennen, niin tässä kohtaa ne kyllä ilmoittivat olomassaolostaan ja polvetkin  uhkailivat ottaa lopputilin. Käveleminen ei kuitenkaan tullut kyseeseen, koska se sattui enemmän kuin juokseminen. Tässä kohtaa mulle iski myös kuvottava olo. Positiivista oli se, että matka lyheni koko ajan jokaisella askeleella. Ja saatiin vielä kaapattua matkalta mukaamme surkean oloinen Kantapääopiston Johanna, jonka reissu ei ollut mennyt ihan putkeen. Porukassa pidettiin juoksua yllä, vaikka tiedettiin, että jokainen meistä oli jo väsynyt. Vajaa kaksi kilometriä ennen maalia Johanna jäi kävelemään loppuun ja me jatkettiin Miran kanssa juosten maaliin asti.

IMG-20180714-WA0014-01.jpegIMG-20180715-WA0014.jpg

Vihdoinkin maalissa

IMG-20180715-WA0000-01.jpeg

Juuri ennen maalialuetta mun perhe oli taas kannustamassa meitä. Nappasin tytöt siitä mukaani ja juostiin maalia kohden. Annettiin Miran juosta maaliin ekana, sillä olihan hän juossut ensimmäisen ultransa juuri! Go Mira! Tyttöjen kanssa painettiin sitten perässä käsikädessä. Loppuajaksi tuli 10.00.21 ja nettoaika 9.59.53 eli juuri alle sen 10h mitä salaa toivoin.

Oli ihan huikea tunne olla maalissa ja tajuta, että onnistuin taas kerran, vaikka jotenkin tästä matkasta selviytyminen arvelutti mua enemmän kuin Karhunkierroselta selviytyminen. Reissu ei todellakaan ollut taaskaan helppo, mutta oli se helkutti sentään kaiken sen tuskan arvoinen. Oli ihan mieletöntä jakaa tuo 10h rutistus yhdessä Miran kanssa alusta loppuun. Yksin se olisi ollut taatusti paljon tuskaisempaa!

20180714_222519-01.jpegIMG-20180714-WA0018-01.jpeg

Maalialueella luovutin gepsin pois ja suunnattiin lohisopalle. Ruoka ei oikein maistunut, mutta söin väkisin edes vähän. Sen jälkeen Mira keräsi kamppeensa ja lähti meidän mukana mökille nukkumaan koulumajoituksen sijaan. Oli se sööttiä kun puhkottiin yhdessä vesikelloja ja puitiin vielä päivän tapahtumia saunassa. Todettiin, että on meillä tervepäinen harrastus! Mitäs seuraavaksi keksitään? 😉

Onnea vielä tätäkin kautta kaikille muille FMR:n juoksijoille: Henri Ansio, Minna Kervinen, Heli Lehtinen, Kaisa Unkila, Jaana Thorström jne. On kyllä mieletöntä, että olen löytänyt tämän seuran ja pääsen läheltä seuraamaan monen huippujuoksijan menoa.

Iso kiitos taas kerran Nutsin porukalle hienon tapahtuman järjestämisestä. Kaikki toimi loistavasti ilmoittautumisesta numeroiden hakemiseen ja bussimatkoista maalihuoltoon asti. Olette ansainneet vähintään 10/5. Ensi vuodelle olisi toiveena, josko itsekin pääsisi tuohon paljon kehuttuun talkooporukkaan mukaan jossain muodossa. Todennäköisesti tulen jonkun matkan joka Kuusamossa tai Ylläksellä juoksemaan, mutta ehtisihän sitä siinä talkoillakin, eikö?

20180714_222618-01.jpeg

Iso kiitos myös kaikille, jotka kannustivat somessa ja livenä. Olitte kyllä ajatuksissa matkan aikana! ❤

Olitko sinä juoksemassa? Miten meni?
Vinkkaa blogistasi!

Kiva jos jaksoit lukea tänne asti!
Kommentti piristäisi mukavasti mieltä. 🙂

Mainokset

9 vastausta artikkeliin “NUTS Ylläs Pallas 55km”

  1. Ai sentään, luin rapsan hengessä mukana eläen ja fiilistellen tuota selvästikin hurjaakin hurjempaa juoksua! Näistä kasvaa oma into päästä ylittämään itsensä ja juoksemaan joku päivä ultran. Sitä kohti 🙂

    Tykkää

  2. Kiva lukea sun matkasta. Hieno reissu ja kirjoitus, pääsi hyvin tunnelmiin mukaan. Iso peukku Hokan speedgoat 2:lle. Itse juoksin niillä 30 kisan eikä minkäänlaisia rakkoja tai hiertymiä. Edelliset salomonit irrottivat molemmat varpaankynnet…nyt olin eka kertaa itse Ylläksellä juoksemassa ja mieli halajaa myös tuolle 55 matkalle. Mun jorinoita löytyy täältä Kirsberry.blogspot.fi

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s