Himos trail 2018

Satoja kilometrejä autossa, taukoamatonta puheensorinaa,  vedet silmissä nauramista, syvällisiä keskusteluja, kisapaikan tunnelmaa, jännittämistä, hermoilua, tsemppaamista, hienoja maisemia, mukavan juostavia polkuja, tunkkaamista, tunkkaamista, tunkkaamista, itsensä ylittämistä, uintireissuja, irtokarkkeja, skumppaa, huulipunaa ja tanssiaskeleita lenkkareissa. Siitä oli Himos trail viikonloppu 17.-19.8.2018 tehty.

20180818_173136_008_02.jpg

Kohti Himosta

Juoksupossemme Virpi oli voittanut osallistumisoikeuden Himos trailille jo viime vuodeksi. Omien menojensa vuoksi hän joutui kuitenkin siirtämään sen tälle vuodelle. Alkuvuoden aikana hän sai jollain käsittämättömällä tavalla Katrin lisäksi puhuttua myös minut, Niinan ja Leankin mukaan. No, todellisuuden nimissä meitä ei vissiin taaskaan tarvinnut ihan hirveästi  houkutella lähtemään mukaan näihin tunkkauskemuihin. 😉

Itse pohdin jo ennen Pallaksen keikkaa, että jätän tämän reissun jalkani ja palautumisen vuoksi sittenkin välistä, mutta muutamaa viikkoa ennen lähtöä päätin kuitenkin onneksi lähteä mukaan. Perjantai-iltapäivällä, pitkän työviikon ryydittämä, viiden naisen joukko starttasikin sitten kohti Himosta. Matka sujui joutuisasti, sillä kuten kuvitella saattaa, ei hiljaisia hetkiä autossa juuri ollut.

IMG-20180817-WA0001.jpg

 

Valmistautumista kisaan

20180818_091047.jpg

Perjantaina saapuminen mökille meni niin myöhään, että iltapalaa lukuunottamatta ei ehditty tekemään juuri mitään. Lauantaiaamuna herättiin suhteellisen ajoissa – toiset enemmän ja toiset vähemmän levänneinä.

Aika pian aamupalan jälkeen lähdettiin hakemaan porukassa numeroita tapahtuma-alueelta. Ilma oli pikkasen kolea ja sataa tihkutti. Säätiedotukset kuitenkin lupailivat, että ilma lämpenee ja kirkastuu puolen päivän jälkeen ennen meidän klo 13.30 starttia.

Tapahtumapaikalla kävin testailemassa Sarvan maastokenkiä, mutta kuten jo etukäteen veikkailin, ne olivat aivan liian kapealestisiä mulle. Ennen mökille paluuta katsottiin vielä Enjoy-, Vaellus-, ja Double Extreme-sarjalaisten lähtö.

20180818_090643.jpg20180818_091227.jpg

Kohti polkuja

Muutama tunti ennen kisan alkua pakkailtiin kukin tavaroitamme. Mökillä kävi kova kuhina, kun viisi naista täytteli juomarakkoja, kaatoi geelejä pulloihin, valkkasi juoksuvaatteita, asetteli numerolappuja ja tarkisti suolat ja muut eväät.

20180818_132630(0).jpg20180818_132609.jpg

Noin kolme varttia ennen lähtöä lähdimme kävelemään tapahtuma-alueelle. Ennen yhteistä, pienten jumppatyttöjen ohjaamaa, alkulämmittelyä ehdittiin tekemään kukin omia lämmittelyjä ja kohta olikin jo aika asettua lähtöalueelle.

Itseäni ei jännittänyt oikein missään kohtaa ennen lähtöä. Tiesin, että edessä on kovia mäkiä ja  koko matkan nousumetrit tulisivat olemaan suhteessa kilometreihin kovemmat kuin Karhunkierroksella tai Pallaksella. Tällä(kään) kertaa mulla ei ollut mitään muuta tavoitetta kuin päästä maaliin ehjänä. Tiedostin, että edellisestä on ultrasta on niin vähän aikaa, etten voi kuvitella tekeväni mitään ”ennätyksiä” tällä matkalla.

Matkaan

Matka alkoi hyvin, vaikka ensimmäisenä melkein edessä olin noni 150nousumetrin mäki. Nousemisesta huolimatta eteneminen tuntui ihan hyvältä. Aurinko paistoi ja kaikilla oli hyvä fiilis!

20180818_143826.jpg

Mäen jälkeen mentiin tietysti hetki tasaista. Välissä ehti olemaan jopa kivoja alamäkipätkiäkin, joissa pystyi painamaan alaspäin aika kovaakin, sillä polku ei ollut kovinkaan teknistä. Alamäkien jälkeen tuli kuitenkin aina ylämäki. Ja niiden jälkeen ylämäki ja taas ylämäki ja taas ylämäki… Jo viiden kilometrin kohdalla huomasin, etten jaksa todellakaan painaa samaa vauhtia Niinan kanssa ja sanoinkin hänelle että antaa painaa vaan. Mä hissuttelen maaliin perässä omaa tahtiani.

20180818_134551.jpg

Pikkuhiljaa kilometrit karttuivat kelloon. Alkumatkasta mikään ei tuntunut erityisen pahalta, mutta kropasta kyllä huomasi, että takana oli pitkä viikko ja tälle vuodelle kertynyt polku/juoksukilometrejä huomattavasti enemmän kuin ikinä ennen. Päätin kuitenkin nauttia matkasta sen minkä pystyn. Pidin mielessäni sen, että mun ei ole tarve saavuttaa mitään erityistä, vaan olen tällä matkalla täysin itseäni varten.

Matkaseuraa

Nelivetomäen kohdalla meinasi naisesta lähteä veto kokonaan pois. Oli jotenkin huvittavaa tajuta, että Karhunkierroksella tai Pallaksella en kokenut yhdessäkään mäessä tarvetta pysähtyä väsymyksen vuoksi. Nyt tuo jyrkkä, mutta aikaisempiin tapahtumiin verrattuna hyvin lyhyt ja pieni mäennyppylä sai musta kaikki mehut ulos. Vaikutusta varmasti oli sillä, että alkumatka oli tietysti vedetty kovemmin kuin ultramatkoilla ja jalat olivat väsyneemmät. Mutta ei auttanut itku markkinoilla. Ylös oli mentävä ja siinähän se meni kun puuskutti ääneen mäen jyrkkyyttä muiden juoksijoiden kanssa. Vertaistuki on ihan parasta! 🙂

20180818_150535.jpgNelivetomäen kohdalla taisin törmätä ensimmäisen kerran Topiin. Mäen jälkeen juostiin Topin kanssaennen toista huoltoa yhtä matkaa ja rupateltiin niitä näitä. Huollon jälkeen annoin Topille ja tilaa ja hän katosi jonnekin edelle.

Kiva kierros tapahtuma-alueella

Käsittääkseni viime vuoden osallistujat olivat palautteessaan toivoneet, että reitti tuotaisiin tapahtma-alueelle matkan varrella. Tähän oli järjestäjien toimesta tartuttu ja noin 15km kohdalla lasketeltiin laskettelurinnetta alas tapahtuma-alueelle. Alas päästyä tehtiin jyrkkä käännös vasemmalle ja lähdettiin samantien nousemaan hissukuilua ylöspäin. Siinä kohtaa kun luulit olevasti ylhäällä niin mäki kuitenkin jatkui vielä ylemmäs ja vielä ylemmäs polkua pitkin.

20180818_155251.jpg

Tässä kohtaa taisin kaivaa puhelinta taskusta ja lähettää miehelle WhatsApp-viestin siitä miten typerää on, että ihminen lähtee vapaaehtoisesti tällaiseen rääkkiin ja miten olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, että tämä on viimeinen polkujuoksutapahtuma tällä vuodelle, sillä mitta on aivan täysi mäkiä ja polkuja. Miten niin meni kuppi nurin? 😀

20180818_155035.jpg20180818_155605.jpg

Pientä helpotusta

Pahimman mäen jälkeen ei menty pitkää matkaa kun tulin 17.6km huollolle. Täytyy sanoa, että tämä huolto tuli kyllä ihan oikeaan kohtaan. Omat vedet ja urkkajuoma liivissä olivat jo niin lämpimiä, että kylmä vesi maistui tossa kohtaa taivaalliselta. Tuttuun tapaan nappasin palan tai pari suklaata suuhuni, paljon vettä ja muutama siivu suolakurkkua – sitten mentiin taas. Tällä huollolla törmättiin taas Topin kanssa ja matka jatkui sanattomalla sopimuksella yhteistuumin kohti hieman helpompia metsäpolkuja. Molemmilla jalat painoivat, mutta rupattelu juoksuharrastuksesta vei ajatukset suurimmaksi osaksi pois omasta väsymyksestä ja matka taittui kilometri kilometriltä eteenpäin.

Maali häämöttää

Loppumatkalla iloittiin Topin kanssa jokaisesta kyltistä, joka kertoi montako kilometriä on vielä maaliin matkaa. Osa kilometreistä tuntui toooodella pitkiltä ja osa sujahti ohi melkein huomaamatta. Suurimman ilon toi kyltti, joka kertoi, että edessä olevan mäen jälkeen ei olisi enää yhtään kivuttavaa. Tässä kohtaa kiinnostuskiintiö mäkiä kohtaan oli jo täysin nollissa.

20180818_170709.jpg

Viimeisen mäen jälkeen laskeskelin, että meillä olisi vielä aikaa ehtiä maaliin alle neljän tunnin. Tässä kohtaa päätin, että kirin sen minkä pystyn. Jalat eivät ehkä olleet ihan parhaimmassa iskussa, mutta jostain sain revittyä voimia viimeiselle 500m matkalle ja eteneminen muistutti etäisesti polkulöntystelyn sijaan jotain juoksuntapaista. Saavuin maaliin ajassa 3:58:56 (34/60), joten tavoite tuli saavutettua.

IMG-20180818-WA0014-01.jpeg

Topi tuli maalialueelle hetki mun jälkeen ja nappasi lapsensa mukaan maalisuoralle. Ennen syömään lähtemistä kävin vielä kiittämässä häntä juoksuseurasta ja onnittelemassa maaliinpääsystä. Kiitos vielä tätäkin kautta seurasta. Kyllä juoksu on aina mukavampaa, kun on samanhenkistä seuraa matkalla mukana!

Juoksun jälkeen

Heti juoksun jälkeen käytiin naisten kanssa syömässä juoksijoille tarjolla ollutta ruokaa. Kaikki järjestelyt ja tarjoilut toimivat matkan varrella hienosti, mutta samaa ei ikävä kyllä voinut sanoa tästä makuelämyksestä. Taisi jäädä soppa melkein kokonaan lautaselle järjestäen jokaisella meistä. Itse koitin noukkia suuhuni perunat ja sopan lisäksi nautin”urheilijamaisesti” yhden jääkylmän oluen, jonka olin itselleni luvannut matkan varrella mäkiä kirotessani.

20180818_174741.jpgSyömisen jälkeen lähdettiin naisten kanssa kohti mökkiä. Laitettiin sauna päälle ja käveltiin sillä välin läheiselle uimarannalle uimaan järveen. Vitsi virkistävältä se tuntuikaan tuon 26km lenkin päätteeksi. Loppuilta kuluikin sitten naurun ja muutaman kuplivan lomassa.

IMG-20180818-WA0018.jpgIMG-20180819-WA0011.jpgSaunomisen jälkeen laitettiin päälle vähän jotain muuta kuin juoksuvaatteet ja suunnattiin läheiseen ravintolaan, jossa oli yhteiset loppubileet juoksijoille ja samana viikonloppuna Himoksella kilpailleille pyöräilijöille. Ilmeisesti juoksut ja pyöräilyt olivat vieneet kaikilta voimat niin, ettei paikalla ollut kovinkaan paljon ihmisiä.  Paikalla oli kuitenkin hauska, vanhoja covereita soittava bändi, jonka tahdissa tanssahdeltiin puolille öin asti. Todettiin, että oli hyvää palautusta jaloille pienet tanssimoovit sohvalla makoilun sijaan. 🙂

20180818_204611.jpg20180818_220150.jpg

Seuraavana aamuna oli aika siivota mökki ja lähteä kohti kotia. Ennen neljän tunnin istumista käytiin kuitenkin nauttimassa vielä uudestaan järvessä uimisesta.

20180819_110005.jpg

Ihan mielettömän kiva viikonloppu upeiden naisten kanssa. Suuri kiitos Himos trailin järjestäjille hienosta tapahtumasta. Onnistuitte loistavasti!

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s