PNM Trail 2019

Juoksin mun elämäni ensimmäisen polkujuoksutapahtuman ja samalla ensimmäisen puolikasta pidemmän matkan vuonna 2017 PNM traililla. Tämän jälkeen on vettä aika paljon virrannut Aurajoessa ja polkuja on tullut tallattua sen jälkeen siellä sun täällä. Nyt oli aika palata noille poluille, jotta kaverini voisi tehdä tuon saman. Tänä vuonna PNM trail ollut mun alkuperäisessä juoksusuunnitelmassa mukana. Viime… Continue reading PNM Trail 2019

Finnish Marathon Runners kevätleiri & Sappee Uphill Run 2019

Auringonpaistetta, alkukesän ensimmäisiä hellepäiviä, järvimaisemia, juurakkoisia polkuja, mäkien tunkkausta, hikeä otsalla, väsyneitä jalkoja, lämpimiä paljuja, lempeitä löylyjä, erilaisia ihmisiä, naurua ja puheensorinaa. Siitä oli FMR:n keväleiri tehty. FMR:n kevätleiri pidettiin taas tuttuun tapaan Sappeella. Itselleni tämä oli toinen kerta, kun lähdin perjantaina töiden jälkeen ajamaan kohti leiriä. Tällä kertaa sain leiri- ja matkaseurakseni Susannan. Saavuimme… Continue reading Finnish Marathon Runners kevätleiri & Sappee Uphill Run 2019

Kaarinan Rata-Ultra 2019

Vuoden 2018 huhtikuussa seisoin mieheni kanssa seitsemän aikaan illalla Kaarinan urheilukentän laidalla ja katselin radalla olevia juoksijoita. Meneillään oli ensimmäinen Kaarinan Rata-Ultra. Tapahtuman tarkoituksena oli, että juoksijat juoksevat rataa ympäri 6h tai 12h ja pyrkivät juoksemaan siinä ajassa mahdollisimman pitkän matkan. Ajattelin, että vitsi miten hienoa, että he todella jaksavat kiertää kenttää niin kauan. Itselläni… Continue reading Kaarinan Rata-Ultra 2019

Finnish Marathon Runners syysleiri 2018

Pimeitä polkuja, liukkaita pitkospuita, otsalamppuja, mäkisiä pururatoja, lihaskuntoharjoittelua, keskustelua ja puheensorinaa, jatkuvaa syömistä, monen monta suihkussa käymistä, erittäin laadukkaita vitsejä, hersyvää naurua, saunaa, pulahduksia järvessä, tanssia ja vähän lauluakin. Siitä oli FMR:n syysleiri tehty. Viime perjantaina iltapäivällä työkaverini Paula kurvasi töiden jälkeen meille ja lähdettiin ajelemaan yhdessä kohti Lohjaa ja Kisakalliota. Ohjelmassa oli jälleen kerran… Continue reading Finnish Marathon Runners syysleiri 2018

NUTS Ylläs Pallas 55km

Huikeita maisemia, jäätävän monta pitkää nousua, lämmin ja hieman hiostava ilma, ukkosen jyrinää ja salamoita taivaan rannassa, viilentävää tunturituulta, kiviä, kiviä ja sanoinko jo että kiviä, ötököitä ja pään kokoisia paarmoja, vesikelloja, pientä kipua ja paljon hikeä, mutta ei onneksi kyyneleitä. Siitä oli Nuts Ylläs Pallas 55km tehty. Vuosi sitten heinäkuussa kun tein päätöksen, että… Continue reading NUTS Ylläs Pallas 55km

Aulanko Tower Trail 2018

Kivikoita ja juurakoita, satumaista mäntymetsää ja kangasmaastoa, mystiikkaa huokuva kummitusmetsä, avokallioita, raastavia nousuja ja rallatellen paineltavia laskuja. Tätä kaikkea sisälsi Aulanko Tower Trail polkujuoksukilpailu Aulangolla. Likipitäen siis kaikkea mitä polkujuoksulta voi toivoa. Moni ihmisistä jää juhannuksen jälkeen kesälomille. Itse olen jo kymmenen vuotta jäänyt lomille vasta heinäkuun alusta. Viimeiset neljä vuotta loma on aloitettu perinteisesti… Continue reading Aulanko Tower Trail 2018

Jaksellaan juosta – juoksuryhmä

Kahdeksan huikeaa viikkoa takana vajaan 40 juoksuryhmäläisen kanssa. Matka aloitettiin täysin nollasta ja viimeisellä viikolla sain ripustaa ryhmäläisten kaulaan mitalit 5km juoksun jälkeen. Miten tähän tultiin? Alkuvuodesta multa kysyttiin mahdollisuutta järjestää aloittelijoille jonkinlainen juoksuryhmä. Ensin hieman epäröin koko ajatusta, mutta mitä useampi sitä pyysi ja mitä enemmän sitä mietin, niin sitä järkevämmältä koko ajatus tuntui.… Continue reading Jaksellaan juosta – juoksuryhmä

Finnish Marathon Runners kevätleiri & Sappee Uphill Run 2018

Tässä postauksessa kerron FMR:n kevätleiristä, mutta ennen kuin päästään leirille asti niin halusin kirjoittaa "hieman" taustaa. Jos siis haluat lukea vain leiritunnelmista, niin hyppää samantien kohtaan Ensimmäinen leiripäivä, koska tämä aasinsilta on PITKÄ!  Mikä ihmeen FMR? Hieman yli vuosi sitten tulin siihen tulokseen, että tahdon mennä jonkinlaiseen juoksukouluun. Juoksua oli takana noin kolme vuotta säännöllisen… Continue reading Finnish Marathon Runners kevätleiri & Sappee Uphill Run 2018

Sipoonkorpi Trail 21.4.2018

Tämän kevään ensimmäinen virallinen polkujuoksutapahtuma juostiin viikko sitten lauantaina Sipoonkorvessa. Ilmoittauduin tähän tapahtumaan jo monta kuukautta sitten, koska ajattelin, että se on ajallisesti loistavassa kohtaa KK:ta ajatellen. Pitkän aikaa kuvittelin lähteväni matkaan yksin. Tiesin, että meidän FMR:n WhatsApp juoksuporukasta Ässä oli lähdössä juoksemaan, mutta hän on sellainen pikakiitäjä, että tiedostin kyllä etten hänestä saisi seuraa… Continue reading Sipoonkorpi Trail 21.4.2018

Paimio Trail 19.4.2018 – Turku Trail Cup

Alkuvuosi ja kevät on sujahtanut niin nopeasti ohi, etten ole ehtinyt edes tänne blogiin päivitellä mitään. Pari kuukautta on mennyt lähinnä PK-lenkkiä tehdessä ja muutamia mäki/porrastreenejäkin on jo mahtunut mukaan. Tämän viikon piti olla todella kevyt, koska lauantaina ohjelmassa olisi Sipoonkorpi Trail. Mun elämässä mikään harvoin menee niin kuin on suunniteltu, joten arvata saattaa ettei… Continue reading Paimio Trail 19.4.2018 – Turku Trail Cup