Vaarojen maraton 65km / 2019

65km kiviä, juuria, mutaa, lunta, kylmää tuulta, rakeita, mäkiä mäkien perään, mutta myös monta mielettömän hienoa maisemaa. Edistyminen oli hidasta ja monen kilometrin ajan päässä soi, että jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli, onks sen jälkeen uusi mäki, onks sen jälkeen vielä mäki... Ja kun mäkiä, juuri, kiviä ja mutaa riitti, niin välillä… Continue reading Vaarojen maraton 65km / 2019

Nuuksio Classic Trail Marathon 2019

Nuuksio Classicin ilmoittautumisen avautuessa maaliskuussa, olin juuri palailemassa telakalta juoksun pariin. Tarkoituksena ei ollut ilmoittautua mukaan, mutta jossain mielenhäiriössä huomasin painavani ilmoittautumisnappia maratonille.  Tavoitteena oli osallistua Karhunkierroksen 83km:lle, mutta mielessäni olin jo ehkä luovuttanut sen suhteen polviongelmien vuoksi.  Jossain mielen syövereissäni kuitenkin ajattelin, että olisi kiva päästä juoksemaan jonkinlainen vähän pidempi polkusetti tänä vuonna -… Continue reading Nuuksio Classic Trail Marathon 2019

PNM Trail 2019

Juoksin mun elämäni ensimmäisen polkujuoksutapahtuman ja samalla ensimmäisen puolikasta pidemmän matkan vuonna 2017 PNM traililla. Tämän jälkeen on vettä aika paljon virrannut Aurajoessa ja polkuja on tullut tallattua sen jälkeen siellä sun täällä. Nyt oli aika palata noille poluille, jotta kaverini voisi tehdä tuon saman. Tänä vuonna PNM trail ollut mun alkuperäisessä juoksusuunnitelmassa mukana. Viime… Continue reading PNM Trail 2019

Kopparnäs Coast Trail 2019

Mitä tulee kun yhdistetään hiekkarantaa, kallioita, kilometritolkulla meren rantaa, kapeita metsäpolkuja ja läjäpäin upeita maisemia? Vastaus on tietenkin Kopparnäs coast trail, joka on rankattu yhdeksi Suomen kauneimmaksi polkujuoksureitiksi, eikä suotta. Reitti oli maineensa veroinen ja minä nautinkin sitten koko rahan edestä noista maisemista 20km verran vuoden kuumimpana päivänä. Me ilmoittauduttiin mun mieheni kanssa coasttrailille jo… Continue reading Kopparnäs Coast Trail 2019

Kaarinan Rata-Ultra 2019

Vuoden 2018 huhtikuussa seisoin mieheni kanssa seitsemän aikaan illalla Kaarinan urheilukentän laidalla ja katselin radalla olevia juoksijoita. Meneillään oli ensimmäinen Kaarinan Rata-Ultra. Tapahtuman tarkoituksena oli, että juoksijat juoksevat rataa ympäri 6h tai 12h ja pyrkivät juoksemaan siinä ajassa mahdollisimman pitkän matkan. Ajattelin, että vitsi miten hienoa, että he todella jaksavat kiertää kenttää niin kauan. Itselläni… Continue reading Kaarinan Rata-Ultra 2019

Himos trail 2018

Satoja kilometrejä autossa, taukoamatonta puheensorinaa,  vedet silmissä nauramista, syvällisiä keskusteluja, kisapaikan tunnelmaa, jännittämistä, hermoilua, tsemppaamista, hienoja maisemia, mukavan juostavia polkuja, tunkkaamista, tunkkaamista, tunkkaamista, itsensä ylittämistä, uintireissuja, irtokarkkeja, skumppaa, huulipunaa ja tanssiaskeleita lenkkareissa. Siitä oli Himos trail viikonloppu 17.-19.8.2018 tehty. Kohti Himosta Juoksupossemme Virpi oli voittanut osallistumisoikeuden Himos trailille jo viime vuodeksi. Omien menojensa vuoksi hän… Continue reading Himos trail 2018

NUTS Ylläs Pallas 55km

Huikeita maisemia, jäätävän monta pitkää nousua, lämmin ja hieman hiostava ilma, ukkosen jyrinää ja salamoita taivaan rannassa, viilentävää tunturituulta, kiviä, kiviä ja sanoinko jo että kiviä, ötököitä ja pään kokoisia paarmoja, vesikelloja, pientä kipua ja paljon hikeä, mutta ei onneksi kyyneleitä. Siitä oli Nuts Ylläs Pallas 55km tehty. Vuosi sitten heinäkuussa kun tein päätöksen, että… Continue reading NUTS Ylläs Pallas 55km

Aulanko Tower Trail 2018

Kivikoita ja juurakoita, satumaista mäntymetsää ja kangasmaastoa, mystiikkaa huokuva kummitusmetsä, avokallioita, raastavia nousuja ja rallatellen paineltavia laskuja. Tätä kaikkea sisälsi Aulanko Tower Trail polkujuoksukilpailu Aulangolla. Likipitäen siis kaikkea mitä polkujuoksulta voi toivoa. Moni ihmisistä jää juhannuksen jälkeen kesälomille. Itse olen jo kymmenen vuotta jäänyt lomille vasta heinäkuun alusta. Viimeiset neljä vuotta loma on aloitettu perinteisesti… Continue reading Aulanko Tower Trail 2018

Nuts Karhunkierros 2018

Mä tein sen! Saavutin yhden elämäni suurimmista tavoitteistani juoksemalla elämäni ensimmäisen ultramatkan Nuts Karhunkierroksella. Viime kesänä päätin, että juoksen syksyllä elämäni ensimmäisen maratonin. Kun se tuli suoritettua hyvin maltillisella vauhdilla kunniakkaasti läpi, niin piti tietysti keksiä uusia tavoitteita. Ja kun meidän juoksubossen muut naiset ilmoittivat osallistuvansa toukokuussa 2018 Nuts Karhunkierrokselle, niin siitähän se idea sitten… Continue reading Nuts Karhunkierros 2018

Finnish Marathon Runners kevätleiri & Sappee Uphill Run 2018

Tässä postauksessa kerron FMR:n kevätleiristä, mutta ennen kuin päästään leirille asti niin halusin kirjoittaa "hieman" taustaa. Jos siis haluat lukea vain leiritunnelmista, niin hyppää samantien kohtaan Ensimmäinen leiripäivä, koska tämä aasinsilta on PITKÄ!  Mikä ihmeen FMR? Hieman yli vuosi sitten tulin siihen tulokseen, että tahdon mennä jonkinlaiseen juoksukouluun. Juoksua oli takana noin kolme vuotta säännöllisen… Continue reading Finnish Marathon Runners kevätleiri & Sappee Uphill Run 2018