Nuuksio Classic Trail Marathon 2019

Nuuksio Classicin ilmoittautumisen avautuessa maaliskuussa, olin juuri palailemassa telakalta juoksun pariin. Tarkoituksena ei ollut ilmoittautua mukaan, mutta jossain mielenhäiriössä huomasin painavani ilmoittautumisnappia maratonille.  Tavoitteena oli osallistua Karhunkierroksen 83km:lle, mutta mielessäni olin jo ehkä luovuttanut sen suhteen polviongelmien vuoksi.  Jossain mielen syövereissäni kuitenkin ajattelin, että olisi kiva päästä juoksemaan jonkinlainen vähän pidempi polkusetti tänä vuonna – vaikka sitten syksymmällä Nuuksiossa.

Karhunkierros jäi välistä. Kesä meni ja syyskuun alku koitti. Kisaviikon alussa ihmettelin miellessäni, että mihin se kaikki aika katosi? Tässä välissä olin vielä aikaisempaa pahemmassa mielenhäiriössä ilmoittautunut  myös Vaarojen maratonille 42km matkalle. Ja jollain heikolla hetkellä muutama kuukausi sitten päätin korottaa matkaa vielä yli kahdellakymmenellä kilometrillä.

Nuuksion osallistuminen ja sen ajatteleminen oli jollain oudolla tapaa jäänyt vähän taka-alalle. Ehkä hyvä niin, sillä ensimmäistä kertaa ehkä ikinä, en stressannut juoksemaan lähtemistä oikeastaan lainkaan. En varmaan vielä lähtöviivallakaan tajunnut, että olin juuri startannut maratonille enkä sunnuntaiaamun leppoisalle pitkikselle.

Kisapäivä

Kisapäivä starttasi aamulla seiskalta Lean tullessa hakemaan mua kotoa. Huristeltiin siitä vajaa puolitoista tuntia kohti Hotelli Nuuksiota ja oltiin hyvissä ajoin paikalla ennen varsinaista ryysistä. Heti pihalla törmättiin Miraan, joka oli taas kerran paikalla ahkeran talkoolaisen roolissa.

IMG-20190907-WA0003.jpg
Kuva: Mira @ihateruniloverun
IMG-20190907-WA0005.jpg
FMR:n hiljaista porukkaa! 😉 Kuva: Mira @ihateruniloverun
IMG-20190907-WA0004.jpg
”Miten päin tätä karttaa kuuluu pidellä?”  Kuva: Mira @ihateruniloverun

Ensi töiksemme haettiin Lean kanssa kisanumerot kansliasta ja sen jälkeen jäätiin hotellin aulaan virittäytymään kisatunnelmaan Janin (@epaurheilija), Miran ja Lean (@leku76) kanssa. Samalla, kun upotin varpaitani Linolaan, ihmettelin edelleen oudon rauhallista olotilaani.

Vajaan tunnin päästä oli aika lähteä viemään ylimääräisiä tavaroita säilytykseen ja availemaan jalkoja. Verryttelyn lomassa pohdin viimeiseen asti, että otanko mukaani vedenpitävän takin vai lähdenkö vain t-paidalla. Loppujen lopuksi päätin lähteä ilman takkia. Olisipa hyvä syy juosta kovempaa jos tulisi sateen vuoksi kylmä. 😉

20190907_095408.jpg
Hetki ennen ensimmäisen ryhmän lähtöä.
20190907_100004.jpg
Huiput matkaan!

20190907_100504.jpg

Varttia vaille kymmenen siirryttiin pihalle kuuntelemaan viime hetken vinkkejä ja ohjeita matkalle. Melko pian sen jälkeen starttasivatkin jo ensimmäisen lähtöryhmän juoksijat matkaan Henrin ja kumppaneiden saattelemana. Tämän jälkeen siirryin lähtökarsinan viereen saattelemaan Lean matkaan ja siitä viiden minuutin päästä edessä oli oma lähtö viimeisessä erässä. Yritin sijoittua lähdössä suurin piirtein puoliväliin, jotta poluille siirtyessä ei tarvitsisi jäädä jumiin letkan taakse. Kuvittelin siis itsevarmasti tässä kohtaa, että joukosta löytyisi vielä joku muakin hitaampi. 😉

20190907_094616.jpg
Ennen lähtöä jaksoi vielä hymyilyttää 🙂

1-10km

Matkaan oli tarkoituksena lähteä maltillisesti, koska jalkoja pitäisi säästellä Vaaroja varten. Ja ennen lähtöä varoiteltiin alun helppoudesta ja kehotettiin siitä huolimatta malttamaan, ettei tulisi väsy liian aikaisin. Lähdinkin mielestäni matkaan rauhallisesti. Toki vauhtia oli enemmän kuin normi pitkiksellä, mutta sallittakoon se kun rinnassa oli kiinni kisanumero. Muutamat ekat kilsat rallateltiin isossa letkassa, mutta aika pian huomasin, että matkasta tulee vaikea. Maltillisesta vauhdista huolimatta sykkeet hyppäsivät samantien tappiin. Yritin ottaa väliin kävelypätkiä ilman vaikutusta. Neljän kilsan kohdalla manasin juoksijoita ohjaamassa olleelle Miralle, että jalat kyllä kantaisivat, mutta tuntuu ettei henki kulje kunnolla.

IMG-20190907-WA0006.jpg
”4km takana. 39km edessä!”  Kuva: Mira @ihateruniloverun

Eteenpäin kuitenkin mentiin. Kauas ei kuitenkaan tarvinnut mennä kun jalatkin päättivät kääntyä mua vastaan ja tunsin miten ne alkoivat jumittua. Tiesin, että edessä olisi kohta myös Solvallan laskettelurinne ja mietin, että miten jumissa ne sen jälkeen ovatkaan. Mäki tuli ja mäki meni. Hirvensalon Alpeilla suoritetut tunkkaamiset ovat tuottaneet tulosta sen verran, että eipä tuo pahalta tuntunut, mutta ei se silti varsinaisesti jalkojen jumeja avannutkaan.

20190907_113134.jpg
Aina on aikaa ottaa yksi selfie!

Mieli alkoi vaipua synkkyyteen ja seuraavat kilometrit menivätkin pohtiessa, että mikä on mennyt pieleen. Mitään yksiselittäistä vastausta tähän ei tietysti löydy, mutta kuvittelisin pääsyyn löytyvän siitä, että etten ollut yksinkertaisesti palautunut tarpeeksi hyvin mäkitreeneistä ja muista treeneistä, joita lähiviikkoina oli ollut. Kulunut syksy on ollut mielenkiintoinen aloitettuani uuden työn elokuun alussa, mutta kuten tiedetään, kivatkin asiat luovat stressiä keholle ja sen vuoksi myös palautuminen heikentyy. Tähän kun lisää vielä huonot yöunet sekä kiireen (ja laiskuuden) vuoksi huonon syömisen, niin tarviiko sitä enää ihmetellä jos jalka ei nouse. Ja syyhän siis ei tietenkään voi olla ylipainossa tai huonossa kunnossa. 😉 Matkaa en meinannut siltikään keskeyttää, vaikka kävinkin päässäni kovaa pohdintaa siitä, että miksi mä ylipäätänsä juoksen ja haluanko ihan aikuisten oikeasti lähteä Vaaroille juoksemaan 65km lokakuussa.

10-20km

Solvallan mäen jälkeen päätin tankkailla vähän enemmän energiaa kuin olin suunnitellut. Nappailin geeliä, karkkia ja suolaa vuorotellen suuhuni ja toivoin, että saisin niillä aikaan jonkinlaista vaikutusta olotilaan. Pikkuhiljaa olo alkoikin kohenemaan ainakin henkisesti, vaikka jalat olivatkin edelleen jumissa ja polvetkin alkoivat muistutella kahdenkympin tienoilla itsestään, niin että oli pakko turvautua särkylääkkeeseen, vaikka yleensä en niiden käyttöä juostessa suosi.

20190907_134604.jpg
Matkan puolivälissä melkein!

Tuo pätkä oli koko matkan ärsyttävin osuus juurakkoineen, kivineen, nousuineen ja laskuineen. Juuri kun kuvittelit, että voit ottaa muutaman juoksuaskeleen, niin totesit, että turvallisuuden nimisissä on parempi ottaa reippaita kävelyaskeleita ja välttää kaatuminen. Mulla ei ole tapana hakkailla varpaita juuriin, mutta tällä reissulla ei sormet riitä laskemaan niitä kertoja kun isovarvas kolahti kiveen tai juureen, kun en jaksanut nostaa jalkoja tarpeeksi.

Tällä välillä sain seuraa miehestä, joka oli juoksemassa ensimmäistä maratoniaan. Mun ollessa todella väsynyt hän tsemppasi hienosti mut mukaansa. Iso kiitos siitä! Loppuvaiheessa kun mä löysin uutta virtaa meidän tiet erosivat. Toivottavasti pääsit maaliin!

20-33km

Jossain kohtaa ennen toista juomapistettä nappasin matkalta mukaani Kaisun. Edessä oli pitkä hiekkatiepätkä jota lähdettiin juoksemaan samaa matkaa. Juomapisteeltä jatkettiin yhdessä eteenpäin vetovuoroa vaihdellen. Tässä kohtaa ainut ajatus päässä oli, että nyt täytyy vain edetä.

Tällä välillä saatiin sadettakin niskaan. Taivaalta ripotellut vesi oli onneksi lämmintä, enkä jäänyt kaipaamaan takkia missään kohtaan. Oikeastaan oli aika virkistävää, kun sai huuhdottua naamalta suolaa pois. Pää oli aika tyhjä ja yritin jaotella loppumatkaa sillä ajatuksella, että seuraavalla juomapisteella 33km kohdalla näkisin taas Miran ja siitä ei sitten olisikaan matkaa maaliin enää kuin kymppi.

33-43km

Juomapiste tuli vihdoin ja viimein vastaan. Ja kun on hidas juoksija, niin siellähän oli tarjolla veden lisäksi herkkuja viimeistä kymppiä varten. Vaihdoin muutaman sanan Miran kanssa (lue: vaahtosin etten taatusti lähde Kolille juoksemaan ja koko homma on ihan syvältä ja miksi ihminen kiusaa itseään näin vapaaehtoisesti), täytin lötköt vedellä ja nappasin pari keksiä mukaani. Sitten taas mentiin. Kaisu sai mut hetken päästä kiinni ja taas edettiin yhtämatkaa.

IMG-20190907-WA0017.jpg
”Näin väsyneeltä tuntui 33km kohdalla! ;)” Kuva: Mira @ihateruniloverun

Juomapisteeltä sain verran voimaa, että viimeisen kympin päätin vain juosta kaikista kolotuksista ja ajatuksista välittämättä. Ihan sama mitä olisi edessä, mutta päätin pakottaa jalkani juoksemaan. Maasto onneksi suosi tätä suunnitelmaa ja eteneminen oli huomattavasti helpompaa kuin aikaisemmin, vaikka jalat tietysti painoivatkin entisestään. Tässä kohtaa polvien ja jumittuneiden jalkojen lisäksi vaivasivat jo nälkä, plantaarifaskiitti vasemmassa kantapäässä sekä vesikellot kantapäiden sivuissa. Järkevä ihminen olisi pysähtynyt solmimaan kengät uudestaan tiukemmalle, mutta mä en tiedä mitä se on. 😀 Kaikesta huolimatta fiilis oli tässä kohtaa jo hyvä, sillä tiesin että matkaa ei ollut enää paljoa jäljellä.

IMG-20190907-WA0018-01.jpeg
”Keksiä nassuun ja menoksi!”  Kuva: Mira @ihateruniloverun

Muutamia kilometrejä ennen maalia jalat tuntuivat vievän ja lähdin etenemään yksin. Viimeiset viisi kilometriä sainkin taivaltaa pitkälti omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Itsestä tuntui, että sain lisättyä vauhtia paikkapaikoin, mutta kun katselin vauhteja myöhemmin, niin huomasin, että olisi ollut melkein sama kuin olisi kävellyt. Väsyneenä sekin vauhti tuntui kovalta.

Maali

Maaliin laskettelin ajassa 7.04.19 (43,19km). Tulos ei ollut ihan sitä mitä olin ajatellut, mutta se ei haittaa. Paljon enemmän kuin aika, mulle merkkaa se, että pääsen maaliin ja ennen kaikkea ehjänä. Juokseminen, varsinkaan polkujuoksu, ei ole mulle kisaamista vaan enemmän itsensä ylittämistä ja sellaista kivaa ”retkeilyä”. Jokainen juoksu, jonka pääsen maaliin, on voitto. Ja sitä oli tämäkin tuskien taival.

En tunnusta olevani mikään herkistelijä, mutta tämä juoksu sai kyllä aikaan pienet onnen ja helpotuksen kyyneleet silmänurkkiin jo vähän ennen maalisuoraa. Jossain kohtaa matkalla ajattelin, etten näe maaliviivaa ikinä, paitsi ehkä toisesta suunnasta raatoauton kyydissä, mutta mitä vielä!

Maaliviivalta suuntasin hakemaan kassia säilytyksestä ja sieltä suoraan suihkuun ja kävin altaassa tekemässä kevyet venyttelyt jaloille. Suihkusta riensin syömään, jossa Lea jo odotti mua. Syömisen jälkeen sitten suunnattiinkin jo kohti kotia. Tässä kohtaa tietynlainen pettymys ja väsymys olivat vielä valloillaan ja kotimatka olikin hieman hiljainen mun osalta. Kiitos Lea matkaseurasta ja ymmärryksestä. ❤

20190907_094135.jpg
Yksi parhaista asioista mitä juoksu on tuonut elämään – juoksuposse! Ihanat naiset. ❤

Palautuminen

Palautuminen fyysisestä rasituksesta on sujunut todella hyvin. Seuraavana päivänä olin jo koiran ja isännän kanssa metsässä kävelemässä ja sienestämässä tunnin verran ja iltapäivällä uin rauhallisesti kilometrin verran. Maanantaina jalassa oli jo korkkarit Heels- tunnilla.

Henkinen puoli onkin sitten ollut kovemmalla rasituksella. Tätä kirjoittaessa juoksusta on kulunut vasta muutama päivä ja edelleen tunteet ovat vähän ristiriitaiset. Nyt ollaan jo huomattavasti enemmän plussan puolella, mutta ehkä väsymyksestä johtuen ajatukset ovat vielä vähän sekaisin. Toivoa sopii, että saan pään kasaan lähipäivinä ja jaksan keskittää tarmoni viimeisiin treeniviikkoihin ennen Vaarojen koitosta.

Kiitos,

Nuuksio Classic Trail Marathonin järjestäjille ja vapaaehtoisille hienosta tapahtumasta. Homma toimi loistavasti joka paikassa ja porukka oli mukana hyvällä fiiliksellä. Vaikka matka olikin mulle vaikea tällä kerralla, niin pakkohan se on tulla uudelleen kokeilemaan ensi vuonna. 😉 Kiitos myös kaikille teille joiden kanssa sain vaihtaa matkan aikana ajatuksia ja kerätä yhdessä kilometrejä.

Olitko sä juoksemassa Nuuksiossa?
Miten meni?

2 vastausta artikkeliin “Nuuksio Classic Trail Marathon 2019”

  1. Kiva kisaraportti! Mä juoksin Nuuksiossa ensimmäisen polkumaratonini ja kisaraportti löytyy Taivaanrannan juoksija -blogistani: https://taivaanrannanjuoksija.blogspot.com/2019/09/nuuksio-classic-2019-ensimmainen.html
    Mulla oli myös tuossa ennen parinkympin täyttymistä paljon sitä, että jalat tökkäsivät kiveen tai juureen, ikään kuin jäivät kiinni alustaan. Tulkitsin sen kanssa niin, ettei jalka noussut ihan tarpeeksi, ja heitin lisäenergiaa naamaan, jotta pystyisin keskittymään paremmin juoksuun.
    Sulla on kyllä ollut palautuminen aika nopeaa! Mä olen vieläkin vähän kivulias, joku lihasjumi vaivaa. Mutta eiköhän se tästä. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s